Koiviston perheen arkea



Forest12

Alussa oli vain Allun & Sandelsin omat kotisivut, jotka oli tehty koemielessä, kun aikaansa täytyy kerran seurata.

Varsinaista materiaalia alkoi syntymään, kun Julius tuli maailmaan ja pitihän sitä pikku piltin päivän kulkua raottaa kaukaisille sukulaisille ja ystäville maan ääriin.

Kolmas elementti on vuonna 2008 aloitettu omakotitalon, Kannustalon Long Islandin, rakentaminen. Näistä tekijöistä ja lähtökohdista siis syntyi sivusto Villa Barbuto, jolla nyt onnistuneesti vierailette.

Syyskuussa 2008 riitti iloa ja murhetta. Kaksostyttömme Ida ja Lotta syntyivät syyskuun lopulla pikkukeskosina. Ida menehtyi vain kahden päivän ikäisenä aivoverenvuotoon ja munuaisten toimimattomuuteen.

Candle Tervetuloa