Erään talon syntytarina

Tontti
Kuten jo vanha tarina kertoo, niin alussa oli suo, kuokka ja Jussi. No, Jussista en tiedä, mutta suota ja kuokkaa riittää. Kannustalon Long Islandin rakentamista raportoidaan eteenpäin Talvisodan hengessä!

Taustaa

Tämä lienee monessa perheessä tuttu tarina. Rakentaminen on ollut mielessä jo monen vuoden ajan. Milloin ajatukset on haudattu ajanpuutteeseen, milloin rahanpuutteeseen. Vaikka asuimmekin jo omakotitalossa, niin siltikin takaraivossa jyskyttää pieni remonttireiska omasta torpasta - siitä, minkä rakentamiseen on itse vaikutettu.Autotallin pohjaa

Alku

Talon ulkonäkö on ollut selvä minulle jo monta vuotta, mutta pohjaratkaisua on pyöritelty Jonnan kanssa useammpaan otteeseen. Välillä hanke on haudattu kokonaan, esitteet heitetty paperinkeräykseen ja that’s it. Sitten taas eräänä päivänä niitä vain ilmestyy uusia.

Tonttia kävimme katsomassa ensi kerran 6.12.2007 ja pidimme kovasti tontista. Muita tontteja alueella ei pahemmin edes katseltu. 10.12.2007 tein varauksen tontista ja siitä se sitten lähti.

Joku saattaa kysyä, että miksi tälläistä blogia kirjoitetaan. Samasta syystä kuin Wikipediaa tai netin keskustelupalstojen keskusteluja.

Rami